Clubhouse, kutsulla sisään ja keskustelua huoneisiin
Syrjäyttääkö ääni ja keskustelu kuvavirran ja puhuvat päät ja videot? Onko Clubhouse päiväperho, vai tarjoaako se aidon vaihtoehdon some-kanavien jo nykyiselläänkin valtavaan valikoimaan?
Alkuvuonna 2021 eri some-kanavilla ja kavereiden seinällä alkoi esiintyä sana: Clubhouse. Ja kutsuja alettiin tarjota.
Vastasin lopulta Riitta Raesmaan kutsuun ja loin profiilin. Ensimmäiseksi päädyin Saunavuoro-klubiin, Mikael Gabrielin, Miklun, isännöimään keskusteluun Good Morning Finland, jota mies herättelee aamuisin klo 9:30 alkaen. Tässä keskustelussa oli kiinnostavaa puhetta artistien uran rakentumisesta, somesta ja muusta aiheen ympärillä. Mukana näyttivät ja kuuluivat olevan Marko Ahtisaari, Peppi Puljujärvi ja monet muut tunnetut henkilöt. Miellyttävä kokemus, täytyy sanoa. Tunnistin Miklun äänestä ja keskustelussa oli mukava fiilis.
Teslan Elon Musk taitaa globaalisti olla uuden some-kanavan paras mainoskasvo. Teslan ja X-nimisen poikavauvan isähahmo herätteli keskustelua kryptovaluutoista Clubhousessa ja twiittasi aiheesta Twitterissä. Sittemmin Muskin keskustelut ovat nousseet valtavaan suosioon. Jopa niin, että sisäänpääsevät striimaavat niitä YouTubeen.
Vain kutsulla ja vain iPhonella sisään
Mikä Clubhouse on?
The Guardian: Clubhouse on radion, neuvotteluhuoneen ja kotibileiden sekoitus.
Paul Davison ja Rohan Seth ovat kehittäneet Clubhousen. Se julkaistiin huhtikuussa 2020 ja on nyt siis löydetty myös Suomessa.
Keskusteluihin ja ääneen perustuva uusi sosiaalisen median sovellus, jossa käydään reaaliaikaisia keskusteluja eri aiheista Clubhouse-huoneissa eli keskustelutilaisuuksissa.
Liittyminen edellyttää kutsua. Vain kutsulla sisään -hypetyksellä koetetaan nostaa pöhinää ja kiinnostavuutta. Samanlaista pöhinää koetettiin nostaa jo vuosia sitten kuopatussa Google Plussassa. Toivottavasti tämä lähtee isommin.
Clubhouse on testiversiossa ja toimii ainoastaan iOS:ssa, iPhoneissa. Clubhouse perustuu ääneen, puheeseen. Et voi tehdä kuva- tai tekstijulkaisuja. Vain ääni kuuluu. Clubhousen suosio taitaa liittyä isompaan trendiin, koska äänen käyttö on ollut aliarvostettua visuaalisessa ja videoiden täyttämässä elämässämme.
Podcastit, äänikirjat ja muu äänisisältö on nyt ehdottomasti kiinnostavaa. Clubhouse on kuitenkin astetta haastavampi, sillä sitä on paha seurata ilman ääntä - esimerkiksi kesken palaverin, kuten Facebookin tai Instan selailu onnistuu. Etkä voi palata uudelleen, sillä keskustelut tapahtuvat silloin kun ne käydään, Clubhousessa juttu on reaaliaikaista.
Clubhousessa kaikki tapahtuu keskusteluhuoneissa, joissa voi kuunnella ihmisen tai ihmisten puhetta ja osallistua keskusteluun pyytämällä puheenvuoroa.
Clubhouse on kevyen ja helpon tuntuinen ja sen käyttö onnistuu helposti, jopa minulta. Kun luot tiliä, valitse ehdotetuista mielenkiinnon kohteista. Clubhouse profiloi sinut ja ehdottaa valintojesi pohjalta ihmisiä joita seurata. Kun valinnat on tehty, alat saada ilmoituksia, kun sinua kiinnostava keskustelu on alkamassa. Voit myöhemmin käydä muuttamassa valintojasi vastaamaan paremmin mielenkiinnon kohteitasi.
Kuvat:
- Uuden käyttäjän ohjeet ovat kattavat.
- Liittyessä valitset monista kiinnostuksen kohteista.
Suomalaisille käyttäjille on ainakin yksi klubi Sauna Club. Suomalaisten keskustelijoiden ylläpitämä sivusto löytyy ja päivittyy täällä:
https://www.clubhouse.com/house/saunaclub
Tässä sivuston alkusanat: Tervetuloa suomalaisten Clubhouse-käyttäjien sivustolle. Tällä hetkellä Clubhousessa on tiettävästi vain suomalaisten ylläpitämä klubi Sauna Club (Instagram-tili). Jokainen käyttäjä voi kuitenkin pitää vapaasti omia Clubhouse-huoneitaan eli keskustelutilaisuuksia.
Jos haluat kutsun, lähetä puhelinnumerosi, sillä kutsu lähtee tekstarilla. Uudet clubhouselaiset saavat kutsua kaksi uutta mukaan.
Ei muuta kuin ääntä huoneisiin ja keskustelu pystyyn. Aika näyttää onko Clubhousessa potentiaalia muiden kanavien korvaajaksi tai rinnalle. Aikaa se ainakin vaatii, kuten mikä tahansa uusi kanava ja uuden verkoston luominen.