Mission Impossible is Possible -> digiosaajaksi 10 viikossa!
It seems impossible until its done.
Moni asia vaikuttaa mahdottomalta, paitsi sitten kun se on tehty.
Sain ilahduttavan toimeksiannon Suomen Yrittäjäopistolta kesällä 2019, koota ison digiosaajan koulutuskokonaisuuden otsikolla Myynnin ja asiakaspalvelun digiosaaja. Aluksi tehtävä tuntui yhden naisen toteutettavaksi todella isolta kakulta, miltei mahdottomalta. Mutta kuinkas sitten kävikään?
Opiskelin itsekin koko vuoden 2019 digiosaajaksi Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa, joten tunnistin oman osaamiseni ja sen mitä en hallinnut. Opin valtavasti uutta, josta ammentaa edelleen omille opiskelijoille.
Tehtävänä siis tuottaa sisällöt, opetusmateriaali, pedagogiikka ja oppimistehtävät 10 viikon digiosaaja-koulutukseen ja luoda 50 päivän opintosisällöt opiskelijoille. Videoita kertyi noin 30 kappaletta ja siihen päälle kaikki oppimisaineistot, oppaat ja esitykset.
Kun kolme ryhmää oli syksyn aikana onnistuneesti koulutettu digiosaajiksi, Mission Impossible 👉 Mission Possible.
Digiosaajan opintoihin sisällytin myös itsemyötätuntoa ja itsearvostusta, arvostavan menetelmän (Appreciative Inquiry) mukaisesti, sillä se tuo energiaa ja luo uskoa itseen. Aloitan nykyisin kaikki myynnin, markkinoinnin ja brändäyksen valmennukset näillä kysymyksillä:
- Mikä on parasta elämässäsi juuri nyt, mihin olet tyytyväinen?
- Tähtihetkesi elämässä, miksi se on jäänyt mieleen?
- Jos hyvä haltija laskeutuisi olkapäällesi ja kysyisi mitkä ovat kolme toivettasi, niin mitä vastaisit? [Mieti myös mikä vie sinua eteenpäin ja mitä olet valmis tekemään itse?]
Digiosaaja -koulutuksen osallistujien palautteita:
Harvoin pääsee antamaan palautetta näin sydämestään. Aivan loistava kurssi tähän mennessä. Mestarillinen suorastaan. Olen itse käynyt mainitun Jari Juslénin, Digivallankumouksen jne kurssit aikanaan, kaikki ulkomaisetkin mukana. Mutta tämä on silti omaa luokkaansa vaikka samaa aihepiiriä ja asioita käsitelläänkin.
- Jarmo Mäki-Opas
Otan koko rahan edestä kaiken irti ja täytyy sanoa, että sun videot ja materiaalit on innostavia. Kiitos siitä!
- Juhani Yli-Karjanmaa
Mitä digiosaajan opintoihin kuuluu? Mitä opetin? Viisi opintokokonaisuutta.
- Myynnin merkitys, askeleet digitaaliseen myyntiin ja asiakaspalveluun
- Myynnin prosessi B2B- ja B2C-kaupankäynnissä
- Myynnin kanavat ja työkalut
- Digitaaliset vaikutuskanavat ja uusi työ
- Omat myynti- ja asiakaspalvelutaidot
Lopuksi kokosin yhteen taidot ja osaamisen joka osallistujille kertyi omaan portfolioon.
Mitä myynnin ja asiakaspalvelun digiosaajan koulutuksen suorittanut osaa?
- Hallitsee vähintään yleisimpien sosiaalisen median kanavien perusteet (Facebook, Instagram, Linkedin, Twitter)
- Tunnistaa ja osaa verkostoitua oman toimialansa vaikuttajien kanssa verkossa
- Tuntee palvelumuotoilun perusteet ja on tehnyt Service Blue Printin valitsemalleen palvelulle
- Osaa tiivistää oman osaamisensa palvelulupaukseen
- Osaa käyttää avainsanoja omissa sisällöissään
- Ymmärtää miten uusia asiakkaita ja myyntiä hankitaan verkosta
- Ymmärtää miten monikanavainen asiakaspalvelu toimii verkossa
- Ymmärtää hakukoneoptimoinnin ja hakukonemarkkinoinnin erot ja perusteet
- Osaa Facebook-mainonnan perusteet
- Osaa perustaa verkkokaupan
- Osaa perustaa Google My Business -sivun
- Osaa luoda älykkään mainoksen Google Ads -työkalulla
- Ymmärtää social sellingin perusteet, verkostoitumisen, henkilöbrändäyksen ja sosiaalisen median merkityksen myyntityössä
- Tunnistaa oman persoonansa merkityksen ja osaa kehittää vuorovaikutustaan erilaisten ihmisten kanssa
- Ymmärtää oman henkilöbrändinsä ja oman some-aktiivisuuden merkityksen myynnissä
Oliko sinulla digiosaamisen osalta vielä tilanne: Mission Impossible?
Lähde matkaani. Tehdään sinun toiveistasi totta. Tutustu verkkovalmennuksiini.